Historia

ENTISAJAN  ERÄNKÄYNTIÄ
Maanviljely  ja  karjanhoito  olivat  1500-luvun  loppupuolella kauhavalaisten  pääelinkeinot,  mutta  myös ”metsänotuksilla”  oli merkitystä  pitäjän  asukkaiden  ruokakomennossa. Syötävää  riistaa olivat  tuolloin  metsäkanalinnut,  jänis,  peura  ja  hirvi.  Suurriistan  eli lähinnä  karhun  sekä  turkiseläinten  metsästys  olivat  jo  tuolloin valtiovallan  säätelyssä  ja  valvonnassa,  sillä  turkisten  kysyntä  oli kasvanut,  mutta  turkiseläimet  vähentyneet. Hallitsijat  Kustaa Vaasasta  lähtien  olivatkin  varanneet  arvoturkisten  etuosto-oikeuden itselleen,  mutta  tätä  määräystä  rikottiin yleisesti  ja  niinpä esimerkiksi  kauhavalaista  Sipi  Kamppista  kuuluu  syytetyn  vuonna 1574  Ilmajoen  talvikäräjillä  karhuntaljan  laittomasta  myynnistä!

Valtiovalta  määräsi  1500-luvulta  lähtien  rauhoitusaikoja  estääkseen riistaeläinten  pyynnin  lisääntymisaikoina  ja  turkisriistan  pyynnin kesäkarvaisena.  Niinpä  esimerkiksi  orava,  näätä  ja  kärppä  olivat rauhoitettuja  puolipaastosta (pääsiäisenseudusta)  pyhäinmiesten päivään  sekä  hirvi  ja  peura  samasta  ajankohdasta  Olavin messuun.  Sittemmin  tervanpoltto  vei  Kauhavankin  miesväen  ajan niin  tarkkaan,  että  metsästys  jäi  vähemmälle.  Lehmiä  ja  muita kotieläimiä  raadelleiden  susien  ja  karhujen  yhteismetsästykseen piti  silti  osallistua  kaikkien  siihen  kykenevien  miehenpuolten.(Kauhavan  historia 2, 1998)

METSÄSTYSSEURAN  PERUSTAMINEN
Ensimmäiset  metsästysseurat  syntyivät  Suomessa  jo 1800-luvun lopulla,  mutta  enimmät  vasta  1900-luvun  puolella.  Kauhavan vanhin  metsästysyhdistys  on  Kauhavan  Metsästysseura,  joka perustettiin  jo  vuonna 1932.  Erämiehet  synnytettiin  kesällä  1945 eli  pian  sotiemme  päätyttyä.  Ylikylän  Metsästysseuran  perustava kokous  pidettiin  huhtikuussa  1954  ja  samoihin  aikoihin  aloitettiin myös  Alakylän  Metsästysseuran  perustamistoimet.

Toimintaa  oli  käynnistämässä  riistapäällikkö  Niilo  Harja,  virkansa puolesta.  Metsästysseuran  ensimmäinen  kokous  pidettiin  15. elokuuta  1954.  Kokouksen  puheenjohtajaksi valittiin  Arvo Kankaanpää  ja  sihteeriksi  Toivo  Lauri.  Kokouksessa  oli  ollut  läsnä kolmisenkymmentä  asiasta  kiinnostunutta  Mäenpään  ja  Pernaan suunnan  miestä.  Johtokuntaan  valittiin  Vilkas  ja  Valde  Hemminki, Niilo  Jaakkola,  Martti  Järvi,  Arvo  Kankaanpää,  Toivo  Lauri,  Atte Pernaa,  Matti Y. Sippola, Ville Varpaluoma  sekä  Arvo  Viitamäki. Seuran jäseniksi  päätettiin  ottaa  maanomistajia  (”pinta-alaraja kolme  hehtaaria”)  sekä  ns. maksavia  jäseniä.  Ensimmäisen toimintavuoden  päättyessä  seurassa  olikin  jo  78  jäsentä,  kun  niitä tätä  kirjoitettaessa  on  239.

Toimintavuoden 1954-55  puheenjohtajaksi  valittiin  Arvo Kankaanpää,  sihteeriksi  Toivo  Lauri  ja  rahastonhoitajaksi  Martti Järvi.  Kankaanpää toimikin sitten  puheenjohtajana  seuraavat  12 vuotta  eli  vuoteen 1966  ja  hänet  nimitettiin  vuonna 1969  seuran kunniapuheenjohtajaksi.

Mainittakoon,  että  merkittävämmin  rupeaman  sihteereinä  ovat tehneet  Matti Y. Sippola  ja  Kauko Viitamäki,  jotka  kumpikin  hoitivat tehtäväänsä  toista  kymmentä  vuotta.

Perustavassa  kokouksessa  tehtiin  päätös  jättää  seuran  alueen rajojen  tarkka  määrittely    metsästysseurojen  johtokuntien sovittavaksi.  Sopimisten  jälkeen  alakyläläisten  alueeksi  tuli  pitäjän luoteispuoli,  joka  rajoittuu  etelässä  Kauhavanjokeen,  lännessä Lapuanjokilinjaan,  luoteessa  Alahärmän  rajaan,  pohjoispuolella Porolammesta  Kortesjärven  rajaa  tiehen  63  ja  rajan  Kauhavan MS:n  kanssa  kulkiessa  mainitulta  tieltä  sähkövoimalinjaa Ahvenvuoreen,  josta  lentokentän  pohjoispäähän  ja  siitä kenttäalueen  länsipuolta  alas  Renkoon.  Alueen  pinta-ala  on  reilut 8 500 hehtaaria,  jonka  pääosa  pienehköjen  peltoalojen  ja nevamaiden  sieltä  täältä  rikkomaa  talousmetsää  ja  osa  peltoriistan suosimaa  eteläpohjalaista  viljelyslakeutta.

PIENRIISTA – RIEKOSTA  RAPPIKANAAN
Toimintakertomuksissa  on  esitetty  vuosittain  arvioita  kuluneen kauden  riistatilanteesta.  Arvo Viitamäki  on  kirjoittanut  vuoden  1954 riista-asioista. ”Riistakanta  on  kuluneena  vuonna  ollut  niukka,  joka johtui  edellisenä  vuonna  harjoitetun  ryöstömetsästyksen seurauksista,  kun  linnut  joutuivat  hakemaan  ruokansa  pelloilta. Kuvilta  ja  pelloilla  ruokailemassa  olevia  lintuja  onkin  tästä  lähtien kielletty  ampumasta  Tasavallan  Presidentin  päätöksellä,  joten tällainen  suurteurastus  ei  enää  toistu,  sillä  metsästysseuran olemassaolo  sen  estää.” Tuota  ei  voi  sen  selkeämmin  sanoa,  ja siitä  voi  myös  päätellä  seuran  toiminnan  olleen  heti  alusta  pitäen oikeilla  raiteilla.

Vuosi  1956  näyttää  olleen  linturiistan  osalta  huono,  mutta  lintuja on  ollut  enemmän 1959,  jolloin  varsinkin  teerikanta  on  ollut runsas.  Samoin  on  ollut  peltoriistan  laita,  josta  sihteeri  Matti Y. Sippola  on  merkinnyt  muistiin  seuraavan. ”Peltopyy-  ja rusakkokannat  ovat  kovasti  lisääntyneet,  sillä  eräänä  helmikuun päivänä  oli  samalla  ruisvainiolla  neljä  peltopyyparvea  ollen yhteensä  56  pyytä.”  Vuosina  1964-67  on  osallistuttu  Helsingin Yliopiston  suorittamaan  peltopyiden  ravintotutkimukseen,  jota  johti riistabiologi  ja  sittemmin  tohtori  Erkki  Pulliainen  yhteysmiehenään Matti  Sippola  seuran  taholta.

Metsästysseuran  ensimmäisessä  kokouksessa  päätettiin saaliskiintiöiksi  kaksi  metsäkanalintua  päivässä  ja  neljä  viikossa sekä  jänislupia  yksi  päivälle,  mutta  vain  neljä  ristiturpaa  oli  lupa kaataa  viikossa  eli  riistaa  on  tuolloin  ollut.  Kanta  on  sittemmin vaihdellut  50  vuoden  kuluessa  runsaista  määristä  niukkaan kantaan  ja  ajoittain  jopa  lähes  olemattomaan.  Huippua  on pitäjässä  edustanut  metsästyskausi  1965-66,  jolloin  saalisluettelon mukaan  alakyläläistenkin  eräksi  on  korjattu  46  metsoa, 117  teertä, 100  peltopyytä,  49  sepelkyyhkyä, 113  sorsaa,  mutta  ainoastaan kolme  pyytä  ja  23  metsä  sekä  29  rusakkoa.  Yhteenlaskettuina nuo  lukumäärät  tuntuvat  äkkipäätä  tarkasteltuna  suurilta,  mutta maltillisesti  on  pientä  riistaa  tuolloinkin  pyydetty  eli  noin  joka kolmas  seuran  jäsen  on  saanut  saaliiksi  yhden  metson  ja ristiturvan  ja  keskimäärin  jokainen  jäsen  vähemmän  kuin  yhden teeren  ja  sorsan  miestä  päälle.  Kauhavan  riekkokanta  on  ollut runsas  heti  sodan  jälkeen  ja  jatkunutkin  hyvänä  aina  60-luvun alkupuolelle  saakka,  mutta  niistä  ei  näytä  lukua  pidetyn,  sillä ainakaan  edellä  mainitussa  luettelossa  ei  ole  merkitty  saaliiksi saadun  ainoatakaan  ”mettäkanaa”,  jonka  kanta on  sittemmin huvennut  lähes  yhdettömiin.

Vuosina  1971-72  on  lintukanta  ollut  aallon  pohjassa.  Kauko Viitamäki  on  todennut  tilanteen    peltopyynkin  osalta  olleen ”suorastaan  toivoton,  ei  minkäänlaista  elonmerkkiä  ole havaittavissa  tästä  linnusta”. Lintukatoa  olikin  jo  osattu  seurassa ennakoida,  sillä  mm.  metson  ampuminen  oli  kielletty  jo 1969,  eikä lupaa  annettu  useana  vuotena  sen  jälkeenkään. Todettakoon,  että lintutilanne  meni  jopa  niin  huonoksi,  että  metsäkanalintujen ”täysrauhoitus”  tehtiin 1976  ja  1977  kunnes  vuonna  1978  sallittiin jäsenille  yksi  teerikukko  mieheen.

Peltopyitä  eli  ”rappikanoja”  on  varjeltu  huonoina  lintuvuosina  ja vuodesta 1996  niiden  ampuminen  on  ollut  sallittua  ainoastaan kanakoirakokeiden  yhteydessä  ja  niissäkin  tapaus  tapaukselta harkinnan  mukaan.

Ensimmäiset  fasaanit  on  taajaman  ympäristöön  ”istutettu”  aivan 1970-luvun  alussa  ja  olivat  peräisin  tuolloin  Inginnevan  maastossa (lähellä  Erämiesten  nyk. ampumarataa)  pääasiassa  Lasse Saarimaan,  Osmo  Mäen,  Veikko Luoman  ja  Heikki  Sarparannan aloittamasta  ja ylläpitämästä  pienimuotoisesta  fasaanitarhasta,  josta lintuja  siirrettiin  Alakylänkin  maille  ja  josta  kanta  lähti  vähin  erin kasvamaan. Lintuja,  jotka  mm. väritykseltään  ovat  ns. keskieurooppalaisia  metsästysfasaaneja,  on  sittemmin  siirretty seuran  maille  runsaasti  ja  mm. vuonna  1997  pidettiin  jopa jonkinlaiset  fasaanitalkoot,  jolloin  lintuja  tuotiin  kannan vahvistamiseksi  Etelä-Suomesta  saakka  ja  vapautettiin  sekä Alakylän  että  Kauhavan  metsästysseuran  maastoihin. Lintukökkään omalla  panoksellaan  osallistuivat  ainakin  Aulis  ja  Jari  Hautala, Esa  Helenius,  Harri  Huhtala,  Veli  Mäkipernaa,  Heikki  Sarparanta ja  tyttärensä  Eeva-Liisa  Mikkola  sekä  tämän  kirjoittaja.  Istutuksia on  tehty  tietysti  metsästysseurankin  taholta,  jolloin  puuhamiehinä ovat  olleet  mm. Veli  Mäkipernaa  ja  Taito Lakso.  Viime  vuosina  on Saksanseisojakerho  siirtänyt  alkusyksyisin  kymmenittäin  nuoria lintuja  kenttäkokeitansa  varten  Alakylän  maastoihin  ja  myös Kanakoirakerho  on  sittemmin  ollut  samalla  asialla.  Kanta  onkin ollut   runsaimmillaan  noin  90-luvun  puolivälin  paikkeilla,  mutta sittemmin  ehtynyt  pääasiallisimpina  turmantuojina  kanahaukka, kettu  ja  supikoira  sekä  varis  ja   munatuhoojina  myös  varikset sekä  mitä  ilmeisimmin  räjähdysmäisesti  viime  vuosina  lisääntyneet, lakisuojan  vuonna  1993  saaneet  naakat.

Kuva: Timo Hemminki

Kuva: Timo Hemminki

HIRVET –  METSÄNREHULLA KASVATETUT
Ammoisina aikoina  Kauhavallakin esiintynyt  metsäpeura  metsästettiin näillä  tienoilla  loppuun  pian 1800-luvun  puolivälin  jälkeen  ja  melkein samanlaisen  kohtalon  koki myöhemmin  myös  hirvi.  Peuraan  ja sen  pyyntiin  liittyviä  paikannimiä  on Alakylänkin  mailla  kuten  Hangaskorpi  ja  Hangasneva  (ns. hangasaidoilla  johdatettiin  peurat  sadinkuoppiin)  ja  joitakin ansahautojen  jäännöksiä  löytyi  alueelta  ainakin  vielä  joitakin vuosia  sitten. Tämän  kirjoittajan  isä  on  kertonut  Hahtomaassa nähdyn  talvisodan  alla  hirvenjäljet,  joita  lumella  ollutta  jälkijonoa oli  käynyt  kummastelemassa  ”puoli  kylää” eli  harvinaisia  olivat, mutta  pian  jatkosodan  jälkeen  pitäjän  alueella  on  jo  tavattu  silloin tällöin  joitakin  hirviä.

Lenni  Kamppila  ja  Pauli  Pohjanvirta  vuokrasivat  vuonna  1953 Alakylän  ja  Mäenpään  maita  hirvenmetsästystä  varten.  Miehet olivat  jahdanneet  lupahirveään  koko  syksyn,  mutta  tuloksetta. Viimeisiksi  jahtipäiviksi  miehet  olivat  pyytäneet  avukseen  Martti Järven  ja  Arvo  Kankaanpään,  jotka  olivatkin  saaneet  lupansa kuntoon.  Täydennysmiehet  eivät  kuitenkaan  olleet  ehtineet mukaan  tositoimiin,  sillä  Lenni  Kamppilan  oli  onnistunut  kaataa Pikkumäen  takaa  nuori,  mutta  suurikokoinen  uroshirvi.

Seuraavana  vuonna  samat  miehet  ja  tiettävästi  myös  Jaakko Lumme  olivat  saaneet  luvan  yhden  eläimen  kaatoon,  mutta  hirveä ei  saatu.  Samana  vuonna  oli  perustettu  Alakylän  Metsästysseura, jolle  Kamppila  ja  Pohjanvirta  luovuttivat  alun  alkaen  viideksi vuodeksi  vuokraamansa  maat  kesken  sopimuskautta  seuran jäsenyyttä  vastaan.

Seuran  ensimmäinen  hirvenkaatolupa  anottiin  syksylle  1955. Puuhamiehenä  toimi  Arvo  Kankaanpää,  joka  nimettiin  myös jahtipäälliköksi.  Jahtiporukkaan  kuuluivat  ainakin  seuraavat:  Emil Ekman, Vihtori  Hopiavuori,  Martti  Järvi,  Seppo  Järvi,  Lenni Kamppila,  Kauko  Kankaanpää,  Pauli  Pohjanvirta,  Veli  Pohjanvirta, Antton  Rämäkkö,  Vesa  Salonperä,  Olli  Sarparanta  sekä  Matti Y. Sippola.  Mukana  on  saattanut  olla  muitakin,  mutta  edellä  mainitut muodostivat  ydinjoukon. Viikatemies  on  tehnyt  tehtävänsä,  sillä tuosta  joukosta  ainoastaan  Vesa  on  enää hirvitöissämme  mukana,  eikä  Seppo  Järvi  enää  harrasta metsästystä.  Metsästysseuran  ensimmäinen  hirvijahti  oli  päättyä vesiperään,  mutta  viimeisenä  jahtipäivänä  oli  saatu  mukaan  vielä muutama  mies  ja  tulosta  olikin  tullut. ”Yksi  hirvi  tuli  vasiten tapattamhan  ittensä”,  oli  Martti  Järvi  tokaissut  onnistuttuaan kaatamaan  187  kiloa  teuraspainoltaan  olleen  uroshirven Mäkijärven  eteläpäästä,  melkein  oman  talonsa  takaa.

Seuraavien  parin  kymmenen  vuoden  aikana  hirviä  oli  niukasti  ja saaliiksi  saatiin  hirvi  tai  kaksi  syksyä  kohti. Vuodesta  1976 hirvikanta  alkoi  elpyä  ja  sitä  mukaa  myös  saalis  kasvaa.      80-luvulle  tultaessa  hirvijahti  oli  yhtä  juhlaa,  ja  alkoi  jo  käydä  peräti työstä. Vuosi 1982  herätti  hämmästystä,  sillä  hirviä  oli  alueella runsaasti  ja  kaatoluvatkin  saatiin  peräti  55  otukselle. Jahtipäällikkönä  junaili  Pekka  Rantavuori  apunaan  Heikki  Perälä ja  Tapani  Salo. Hirvikarjasta  kaadettiin  vaikeuksitta  53  päätä,  joista 19  oli  uroksia,  naaraita  sama  määrä  sekä  15  vasaa  eli varovaisestikin  laskien  syksyn  tulos  oli  7-8  tonnia  ”metsänrehuilla kasvatettua”  lihaa,  jota  sattuvaa  sanontaa  on  Kauko  Viitamäki joskus  seuran  toimintakertomuksissa  käyttänyt.  Lähes  samanlainen meininki  jatkui  vielä  1990-luvun  alkupuolelle  kunnes  hirvimäärä laski  muutamaksi  vuodeksi,  mutta  nousten  taas  vuosisadan vaihteen  tienoilla  nykyisiin  määriinsä  eli  22-27  kaatolupaan.

Jukka  Aerikkala  on  tilastoinut  metsästysseuran  hirvisaaliin  alusta alkaen.  Jukan  erinomaisesta  tilastosta  näkyy,  että  eniten  hirviä  on kaadettu  Susivuoren,  Raunion,  Konttiniemen  ja  Haapanevan alueilla  ja  saaliiksi  on   saatu  199  hirviurosta,  168  naarasta  ja  268 vasaa  eli  kaikkinensa  635  hirveä!  Alakylän  suurimman  hirven kaatajan  titteliä  piti  aluksi  hallussaan  Seppo  Sippola  Liitistä syksyllä  1972  kaatamallaan  ja  lihapainoltaan  235  kilon  sarvipäällä kunnes  Matti  Viitanen  kuuppootti  Kivinevalta  1976  uroshirven,  joka painoi  ”riisuttuna”  272  kiloa.  Komein  sarvikruunu  on  ollut  Kauko Kankaanpään  Kivikankaalla  1981  ampumalla  sonnilla,  jonka lapioissa  oli  20  piikkiä  ja  joka  sarvikruunu  sittemmin  arvosteltiin kultamitalin  arvoiseksi.

Seuran  mailla  on  joskus  nähty  yksittäisiä  valkohäntäpeuroja,  mutta aivan  viime  vuosina  alueelle  on  muodostunut  orastava metsäkauriskanta,  joka  selvästi  kasvaa.  Kauriiden  ruokinta  on käynnistetty  useassakin  kohteessa  ja  näille  nopeasti  lisääntyville pienille  hirvieläimille  on  anottu  syksyksi  2004  metsästysseuran ensimmäiset  kaatoluvat.

Tapana  on  ollut  antaa  maanomistajalle  lihapaketti  tapauksissa, jolloin  hirvi  on  kaadettu  hänen  seuralle  vuokraamallaan  maalla  ja sittemmin  paistilihoja  on  myös  arvottu  metsänomistajille. Hirvipeijaisten  pito  aloitettiin 80-luvun  alusta  pitäen  ja  ensi  alkuun valmistettiin hirvikeitto  miesporukalla  varuskunnasta  lainatulla kenttäkeittimellä. Sittemmin  on  laitettu  naisväki  asialle  ja  ruokittu maanomistajat  Mäenpään  kylätalolla,  jossa  puitteet  ovat  hyvät  ja syöjiäkin  aina  piisannut.

RIISTANHOITOA – TEERI  ILMAN  VÄRIRAJAA
Seurassa  on  pyritty  verottamaan  riistaa  ns.  kestävän  käytön periaatteella  kuten  nykykäsite  kuuluu.  Pienriistaa  oli  runsaasti vielä  1960-luvulla,  mutta  sittemmin  kanta  on  vähentynyt  kuten muuallakin  ja  siitä  pitäen  varsinkin  metso ja  peltopyy  ovat  olleet ”erityisessä  suojeluksessa”. Metso  kiellettiin  vuonna  1969,  mutta  oli rajoituksin  sallittua   riistaa  muutamina  1980-luvun vuosina. Vuodesta  1991  metson  täyskielto  on  ollut  voimassa yhtäjaksoisesti  ja  laji  näyttääkin  jonkin  verran  alueella lisääntyneen.  Teerikantaa  on  hoidettu metsästysrajoituksin  sallimalla pyytää  eri  vuosina  1-3  mustaa  tai  joskus  ” yksi  teeri  ilman värirajaa”. Alkuvuosina  runsaanakin  esiintynyt  riekko  on  ollut kiellettyä  riistaa  vuodesta 1971,  mutta  laji  ei  tunnu  lisääntyvän, vaikka  muutamia  lintuja  aina  syksyisin  näkyykin.  Peltopyykannat ovat  vaihdelleet  ja  linnun  pyydystäminen  on  ollut  tykkänään kiellettyä  1996  lähtien,  mutta  sallittu  – kuten  edellä  jo  on  mainittu – kanakoirakokeiden  yhteydessä.  Peltopyitä  ja  sittemmin myös fasaaneja  on  keinoruokittu  vuosikaudet  ja  varsinkin  viime  vuosina voimallisesti  eli  tuhansilla  kaurakiloilla  vuosittain.  Samoista ruokapöydistä  ovat  saaneet  eineensä  myös  rusakot  ja  nyttemmin myös  alueella  tavatut  metsäkauriit  ja  pikkulinnutkin,  joista ahneimpina  keltasirkut.  Kanahaukka  ja  kettu  ovat  olleet henkipattoja  alusta  pitäen  ja  niistä  alettiin  maksaa ”tapporahaa” vuonna 1969,  joka  ketulta  oli  10  ja  kanahaukasta  seitsemän tuolloista  markkaa.  Verirahoista  luovuttiin 1971  ja  tilalle  otettiin pisteet  ja  pokaalit.  Kanahaukasta,  ketusta  ja  minkistä  tappaja  sai viisi  pistettä  sekä  näädästä  peräti  10  ja    mukaan  näyttää myöhemmin  otetun  myös  mäyrä  kahden  pisteen  arvoisena.. Huuhkajan  seura  rauhoitti  omalla  päätöksellään  jo  1970-luvulla  ja kanahaukkahan  sai  valtakunnan  suojan  1980-luvun  lopulla.  Kettuja ja  viime  vuosina  runsastunutta  supikoirakantaa  on  verotettu järjestämällä  niiden  päänmenoksi  mm. yhteisjahteja,  joissa  on myös  onnistuttu,  ja  kuluvana  vuonna  otettiin  käyttöön  pienehkö ”käpälämaksu”  mm.  repolaisten  pyynnin  kannustimeksi.

Metsästyskieltoalueena  on  ollut  Mourunmäen  ympäristö  vuodesta 1977  alkaen  ja  sittemmin  myös  Karhunmaan  kytö  ja rauhoitusalueina  ovat  olleet  mm.  Mäkijärven  lounaisranta  sekä Mäenpäänjärvi  ja  Kivelän  pellot  sekä  vesilinnustukselta Kauhavanjoki  kylältä  Lapuanjoen  haaraan  asti.  Riistapeltoja  on tehty  1960-luvun  loppupuolelta  alkaen  ja  1970  nimettiin  niiden ylläpitäjiksi  ns. ”kylävetäjät”  mm.  Ahvennevan,  Alakylän  ja  Silta- sekä  Saarinevan  ja  Pökkelön  riistapelloille.  Pienriistan poikuearviointeja  on  tehty  Valtion  riistantutkimuslaitoksen  johdossa jo 1960-luvun  puolivälin  jälkeen,  samoin  hirvien  talvilaskentoja. Viime  vuosina  on  osallistuttu  riistakolmiolaskentoihin (RKTL) kirjaamalla  riistaeläimet  kahdesta  ns.  metsäkolmiosta  ja  yhdestä peltokolmiosta  sekä  sorsalinnut  muutamilta  vesilintujen laskentapisteiltä.

Vesilintujen  elinoloja  on  paranneltu  lähinnä  Iso  Vuosjärvellä (Pääjärvi  eli ”Isoojärvi”),  jossa    toteutettiin  suurimittainen vesilintuprojekti  1996  ja  jota  Metsästäjäin  Keskusjärjestökin  tuki. Lasse  Saarimaan  vetovastuulle  näyttää  tulleen  telkänpönttöprojekti jo  1971. Kuluvana  vuonna  ovat  Simo ja  Ossi  Hemminki,  Simo Annala,  Raimo  Rajala  ja  Ari  Sippola   kunnostaneet  ”joella”  olevan Ämpin  uoman  entistä  paremmin  vesilinnuille  soveltuvaksi. Alkuvuosien  sorsamäärät  ovat  kuitenkin  taakse  jäänyttä  elämää, jolloin  lehmäkarjojen  laidunnusalueilla  vielä  70-luvullakin  olleet savikroopit  olivat  sinisorsien  ja  tavien  suosimia  ja  jolloin monikymmenpäiset  sorsaparvet  liikehtivät   isoina  parvina syönnösmaillaan  iltahämärässä  myöhäissyksyyn  asti.  Hanhet  sitä vastoin  näyttävät  ohikulkumatkoillaan  selvästi  lisääntyneen,  sillä kevät-  ja  syysmuuttojen  aikoina  saattaa  peltolakioilla   nykyisin nähdä  syömäpuuhissa  metsähanhiparvia,  joissa  on   parhaimmillaan liki  pari  sataakin  lintua.

Riistanhoitoyhdistyksen  tunnustuksena  riistan  hyväksi  tehdystä työstä  on  metsästysseurastamme  palkittu  Vilkas  Hemminki  1989, Kyösti  Kettunen  1993,  Eeli  Annala 1997  ja Veli  Mäkipernaa 2001 vuoden  riistanhoitajan  tittelillä.

MOITI  PUOLISOA –  ÄLÄ  KOIRAA
Alakylän  ensimmäiset  ajokokeet  on  järjestetty  syksyllä  1969. Tuohon  kokeeseen  osallistui  viisi  koiraa,  mutta  kuten  sihteeri Veikko  Luoma  on  laatimassaan  toimintakertomuksessa  maininnut ”ilmojen  haltija  ei  ollut  suosiollinen  ja  huonon  ensimmäisen  päivän jälkeen  kaikki  luopuivat  jatkosta.”  Pää  oli  kuitenkin  avattu  ja metsästyskokeita  ja  erilaisia  otteluita  alettiin  järjestää  jatkossa lähinnä  metsästyspystykorville  ja  ajaville  koirille  sekä  seisoville lintukoirille,  joille  viimeksi  mainituille  seuran  peltomaat  ovat  olleet erittäin  otollisia  koemaastoja.  Seuran  tuella  on  järjestetty  jopa valtakunnallisia  koetapahtumia  kuten   Kanakoirakerhon 100-vuotismaaottelu  2001  sekä  hirvikoirien  SM-haukut  vuonna  2002  ja Saksanseisojakerhon  Riistakoirakilpailu  (SM)  1963 ja 1993  sekä mannermaisten  kanakoirien  kolmimaaottelu  2003,  jotka  kaikki  ovat onnistuneet  erinomaisesti  ja  kiitosta  niistä  on  saatu  valtakunnan rajojen  ulkopuoleltakin.

Metsästysseuran  jäsenillä  on  ollut  ja  on  leegio  erinomaisia metsästyskoiria  kuten  vaikkapa    Pauliina  Sippolan harmaanorjanhirvikoira  Timmy  (Timi),  joka  haukkui  yhdeksän kertaa  hirvenmetsästyskokeissa  VOI-1  tuloksen  ja  jolta  kaadettiin peräti  60  hirveä  noin  kymmenen  syksyn  kuluessa.  Erinomaisia työkoiria  on  kouluttanut  myös  Paavo  Hopiavuori,  joista norjanharmaat  Jami,  Jamika  ja  Jesse  sekä  hänen  Kyösti  Kettusen kanssa  yhteisesti  omistama  Hani  ovat  haukkuneet  itsensä käyttövalioiksi.  Lauri  Mäkinen  on  ajattanut  neljä suomenajokoiraansa  käyttövalioiksi  ja  Risto  Kankaan  neljä kettuterrieriä  näyttävät  ärhennelleen   itsensä  valioiksi.  Jäljempänä on  kunniataulu,  johon  on  otettu  vähintään  käyttövalion  tittelin saavuttaneet  metsästyspystykorvat,  ajavat  koirat  ja  luolakoirat. Laajempi  lista  olisi  ollut  mahdoton  aikaansaada,  koska  hyviä käyttökoiria  on  ollut  ja  on  iso  joukko,  mutta  läheskään  kaikilla  ei ole  sen  kummempia  meriittejä  kuin  käytännön  tuoma  taito metsästää  isäntänsä  apurina,  joka  kuitenkin  on koiraharrastuksessa  pääasia.  Kanakoiria  on  ollut  seuran  jäsenillä lähes  alusta  pitäen  ja  oikeus  ei  tapahdu,  ellei  niistä  tähän  kirjata kunkin  omistajan  jäsenyytensä  aikana  metsästyskokeissa  parhaiten palkittua  kanakoiraa.  Käyttövalion  titteliä  ei  ole  voitu  ottaa kriteeriksi,  koska  sen  saavuttaminen  seisovien  lintukoirien  erikois-, kenttä-  tai  metsäkokeissa  on  lujan  takana.  Esimerkkinä  tästä  on Harri  Huhtalan  ja  Birgitta  Vuorelan  irlanninsetteriuros  Douedal`s Irwin,  joka  vuonna  2002  oli  brittiläisten  kanakoirien  Kenttien voittaja  ja  samana  vuonna   jopa  Suomen  menestynein brittiläisrotuinen  seisova  lintukoira,  mutta  ei  siltikään  toistaiseksi käyttövalio.

Kun  omistaa  metsästyskoiran  pennusta  alkaen,  kouluttaa  sen, käyttää  sitä  kokeissa  ja  metsästelee  tämän  kumppaninsa  kanssa usein  jopa  kymmenkunta  vuotta,  niin  koiraan    kiintyy  ja  tunnetta tulee  suhteeseen  väkisinkin.  Joskus  kuulee  jopa  sanottavan,  että ”moiti  vaikka  akkaani  (ukkoani),  mutta  älä  koiraa.” Siinä  on kuitenkin  menty  jo  liian  pitkälle,  onpa  koira  minkä  sortin  valio hyvänsä!

 Teksti: Seppo Takamaa


-->